Costa Rica, Matkailu

Tämä on oudoin matkakokemukseni

helmikuu 11, 2018

Olo on hämmentynyt, kun istun mustilla jätesäkeillä vuoratun bussin takarivissa. Ilma on tiheänä kosteudesta, vaatteenikin kauttaaltaan läpimärät. Linja-auton jokainen ikkuna on paksun huuruharson peitossa.

Sitten kuuluu käsky: ”Riisuutukaa!”

Kaikki me parikymmentä penkeillämme nököttävää ryhdymme noudattamaan käsykyä. Pujottaudumme hankalasti märistä vaatteistamme ulos. Se on vaikeaa, koska bussi on ääriään myöten täynnä. Vieressä istuvan kyynärpää heiluu aivan korvalehteni lähettyvillä ja polveni painuvat edessä olevan penkin selkänojaan kiinni.

Sitten kuuluu käsky: ”Riisuutukaa!”

Hetken kuluttua seisomme paljain jaloin bussin vieressä ulkona. On pilkkopimeää. Satunnaiset taskulampun valot tuikkivat, kun luikimme vilkkaan tien yli kohti jossain päin pimeydessä pauhaavaa jokea. Jalkani lipsuvat kylmällä, kostealla kivetyksellä. Toivon pysyväni pystyssä.

Tämä on oudoin matkakokemukseniBussin penkit on vuorattu jätesäkeillä ja ilma on tiheänä kosteudesta. Sademetsäreti oli aika mutainen ja sateinen

”Tänne päin, tänne päin. Varo askelmaa”, opas varoittaa ja osoittaa taskulampulla kohtaa josta pääsen astumaan höyryävään jokeen.

Olemme Costa Ricassa. Takana on patikointiretki sademetsässä. Patikoinnin päätteeksi pääsemme rentoutumaan villinä virtaavaan jokeen. Sen lämmin, höyryävä vesi on peräisin tulivuoren uumenista.

LUE MYÖS: PÄIVÄ- JA YÖRETKI SADEMETSÄÄN

Lämmin vesi tuntuu taivaallisen ihanalta väsyneissä jaloissani. Koska värähtelen kylmyydestä, haluaisin asettautua makaamaan vatsalleni joen pohjaa vasten mutta me jatkamme vielä matkaa. Yllättäen astelemme pimeään tunneliin. Sen yläpuolella on autotie.

Pian pieni humaltumaan päin oleva italialaista koostuva enkelikuoro hoilottaa ’O sole mio

Sitten haparoimme taskulampun valossa eräänlaiseen luonnon allasmuodostelmaan, jonka pohja on kivinen ja hiekkainen. Altaan läpi virtaa lämmin vesi, ja jos en pidä jostain kiinni, olen vähällä lipua takaisin siihen tunneliin josta juuri saavuin.

Sinne meidän koko 20 hengen ryhmämme asettautuu muovimukit käsissään.

”Pura Vida!”, toivotamme toisillemme yhteen ääneen, ja juomme kunnon kulaukset limulla lantrattua viinaa.

Se polttelee vain hiukan ruokatorvessani. Halukkaat saavat kasvoilleen mutanaamiot. Sen jälkeen oppaat poistuvat paikalta taskulamppuineen ja me jäämme istumaan jokeen. Niin. Siellä me sitten istumme. Pilkkopimeässä, tähtitaivaan alla. Me toisillemme vieraat ihmiset eri puolilta maailmaa. Yksi, tietenkin Thor nimeltään, on Norjasta. Joku on Argentiinasta, ainakin pari on tullut Australiasta, mutta useimmat ovat eurooppalaisia.

Sitten me istumme siellä joessa. Pilkkopimeässä, tähtitaivaan alla. Me toisillemme vieraat ihmiset eri puolilta maailmaa.

Italialaiset houkuttelevat muita lauluun. Pian pieni humaltumaan päin oleva enkelikuoro hoilottaa ’O sole mio ja minä mietin kuinka absurdi koko tämä tilanne oli. Tämä on oudoin matkakokemukseni. En totiesti tiennyt mihin päädyn, kun edellispäivänä varasin patikointiretkeä sademetsään tulivuoden kupeeseen.

Tosin, enpä vaihtaisi poiskaan. Otan vielä kulauksen limuviinaa.

LUE MYÖS:

SAN BLAS, PANAMA: VIERAILIMME RIIPPUKEINUSSA NUKKUVIEN INTIAANIEN LUONA

KOTKA JA HAMINA KAHDESSA PÄIVÄSSÄ, MEIDÄN JALANJÄLJISSÄMME

NÄIN TAPAHTUI KUN RUOKAVALIONI MUUTTUI REISSUSSA

 

LUE OUTOJA MATKATARINOITA MUIDEN BLOGEISTA:

La Vida Loca 2.0 – Laulu- ja soitinyhtye ”Aina takanasi”, sekä 3 muuta tarinaa

Meriharakka – Golem Grad

Live now – Dream later – Reissus sattuu ja tapahtuu – pahimmat matkamokat ja oudoimmat tilanteet

Matkakuume.net – Pornostudion kulisseissa San Franciscossa

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Stacy Siivonen helmikuu 11, 2018 at 20:31

    Olinpa kerran Venäjällä Aunuksen Nurmoilassa ja halusin ottaa kuvan kyseisestä kylästä korkealta paikalta kylän reunalla. Sitten tiellä tuli vastaan humalniekku, vanha mies ympäripäissään, keskellä tietä. Tien toisella laidalla oli hänen koiransa, toisella laidalla heilui miehen kivääri ja keskellä itse mies. Yritin pujahtaa ohi, kun mies terästäytyi humalastaan ja nappasi kiinni rinnuksista ja kysyi: ”Missä lapset?”. Minä reagoin nopeasti vastaamalla, että lapset ovat Tatjanan luona. Mies päästi irti ja jatkoi humalaista menoaan kylän raitilla. Sitten olin myöhemmin saunalla pesulla pulahtaneena lampeen ja kuulin taas tutun äänen: Kuka siellä, kuka siellä? Vastasin ”kwack, kwack, kwack”. Hän luuli, että järvessä oli vain ankkoja uiskentelemassa ja jatkoi edelleen matkaansa.

    • Reply Anna-Maria helmikuu 12, 2018 at 19:46

      AI KAMALA!

  • Reply Sofia / Project Forever helmikuu 12, 2018 at 03:28

    Hahahaa on kyllä aika kummallinen ja hauska kokemus, mutta niistä jää ne parhaimmat jutut kerrottavaksi kotipuolessa. Ne on elämyksiä jotka muistetaan pitkään! 🙂

    • Reply Anna-Maria helmikuu 12, 2018 at 19:47

      Joo, se on just näin 😀

  • Reply Anna | Muuttolintu.com helmikuu 14, 2018 at 04:11

    Ihana tarina ja kuulostaa huikealta kokemukselta kaikin puolin 🙂 Ja taas tuli himo Väli-Amerikkaan. Omat oudoimmat matkakokemukset liittyy ehdottomasti Intiaan, niistä pitäisi oikeastaan kirjoittaa joskus oma juttunsa. Mutta täällä myös omia omituisimpia matkakokemuksia, mm. riksan ajamista Intiassa ja karaokea ladyboyn kanssa. 🙂 https://muuttolintu.com/2016/07/26/omituiset-matkakokemukset/

    • Reply Anna-Maria helmikuu 15, 2018 at 10:39

      Haha! En kestä noita sun tarinoita! Aivan mahtavia 😀 Tuo Australiajuttu oli kyllä, öh, ei pöhköin, mutta jollain tapaa mielenkiintoisin 🙂

  • Reply Tiina / Makuja ja seikkailuja helmikuu 15, 2018 at 20:24

    Varmaan ikimuistoinen pulikointi, en epäile yhtään! Mulle ei edes ole tapahtunut reissussa koskaan mitään kovin outoa. Mieleen ovat jääneet vain luonto elämykset, sattuneet kommellukset & onnettomuudet sekä paikallisten kertomat tarinat kulttuurista tai vaikkapa Sri Lankassa tuhoja aiheuttaneesta tsunamista. Aloin jo miettiä että onko mulla ollut tylsää kun en ole kokenut mitään outoa mutta hyviä reissuja ne on olleet 😀 En tosin pistäisi pahakseni jos joskus tulisi joku outo tilanne eteen – jospa jo seuraavalla reissulla!

    • Reply Anna-Maria helmikuu 16, 2018 at 18:24

      Haha! Ihan mahtavaa, mä pidän peukkuja että seuraavalla kerralla jotain outoa osuu kohdalle 😀

  • Reply Heidi/Himomatkaajan Turinoita helmikuu 16, 2018 at 11:03

    Outo ehkä, mutta samalla ikimuistoinen! 🙂 Näitä kokemuksia on mukava muistella sitten kiikustuolissa…

    • Reply Anna-Maria helmikuu 16, 2018 at 19:17

      Just näin mäkin ajattelen 😀

  • Reply Anna-Katri / Adalmina's Adventures helmikuu 16, 2018 at 14:49

    Onkohan kyseessä ollut sama joki, missä itsekin aikoinani vietin kosteahkoa iltaa Costa Ricassa 😀 Tuolloin kyseisenä iltana vielä satoi vettä, mutta se toi omanlaisen tunnelman lämpimässä joessa istuskeluun. En edes tiedä kuinka kauan siellä olimme, mutta kummasti matkaporukkamme alkoi hioutua yhteen tuolla ja viimeistään siinä vaiheessa kun rämmimme joesta pilkkopimeydessä takaisin autolle toinen toistaan auttaen kivien yli.

    • Reply Anna-Maria helmikuu 16, 2018 at 19:18

      Hahaa! Voi hyvinkin olla! 😀 Kieltämättä, aikamoista rämpimistä se oli, kun jalat painoivat noin tonnin 😉

  • Reply Marianne/Heavy Metal Traveler helmikuu 16, 2018 at 16:54

    Ihana hetki, ja taatusti ikimuistoinen. Hauska tapa päättää vaellus vähän erilaisissa merkeissä.

    • Reply Anna-Maria helmikuu 16, 2018 at 19:19

      Joo, en varmaankaan olisi tälle retkelle lähtenyt jos olisin tietänyt miten ja mihin päädyn, mutta nyt en kyllä vaihtaisi pois tätä kokemusta 🙂

  • Reply Saana | Live now – dream later helmikuu 16, 2018 at 17:35

    Hahah, voin vaan kuvitella millainen fiilis tuossa tilanteessa oli. Patikointiretketkin voivat olla hyvin erilaisia! 😀 Mutta hauskoja muistoja, näitä on kiva muistella vielä monen vuoden jälkeenkin. Kiitos muuten juttuni linkkauksesta! 🙂

    • Reply Anna-Maria helmikuu 19, 2018 at 10:50

      No just näin. Hassut muistot on parhaita 😀

  • Reply Anita / My Tiny Travel Journal helmikuu 17, 2018 at 21:59

    Hui kun kuulosti aluksi kauhean pelottavalta! Tosin pimeässä joessa ei kyllä mulla olisi ollut kovin olo rentoutunut vieläkään…rohkaisudrinkki oli varmasti hyvä ajatus!

    • Reply Anna-Maria helmikuu 19, 2018 at 10:51

      Kyllä sitä välillä pelästyi kun joku osui jalkaan ja vilahti mennä eteenpäin virran mukana. Mutta ajattelin, että ehkä ne oli lehtiä tai jotain muuta sellaista 😉

  • Reply Mika / Lähtöportti helmikuu 17, 2018 at 22:09

    Tosi mukaansatempaavasti kirjoitettu ja kuulostaa ihan mahtavalta kokemukselta! Varmaan sellaisia juttuja joita ei välttämättä etukäteen lähtisi hakemaan, mutta joista syntyy ne ikimuistoisimmat kokemukset. Joskus absurdius on parasta! 🙂

    • Reply Anna-Maria helmikuu 19, 2018 at 10:52

      Kiitos Mika, olipa kivasti sanottu 🙂 Kyllä, allekirjoitan tämän. Outous kunniaan 😀

    Leave a Reply