Ajatuksia/Mielipide/Ajankohtaista, Elämä, Lifestyle, Mieli

Yksi tunnustus ja kaksi isoa uuden vuoden lupausta

tammikuu 1, 2018

”Ymmärsin, että motiivini kirjoittaa blogia on ollut aivan vääristynyt”.

Vuoden viimeiset hetket saavat pohtimaan kulunutta vuotta ja menneitä päiviä. Haluaisin kasata koosteen matkailu- sekä hyvinvointiteemojen alle, mutta toisaalta mietin myös ajankohtaisia kasvun- ja muutoksen paikkojakin. Niitä, joita aion työstää vuonna 2018. Viimeksi mainittu tuntuu juuri nyt oikealta. Pureudun siis tähän teemaan tällä kertaa, ja samalla kerron julki erään ikävän asian, josta olen saanut luopua.

Tämä pieni tarina sai alkunsa, kun eräänä päivänä mietiskelin Costa Ricalaisen pikkukylän hotellin sängyssä, valkoisen hyttysverkon alla elämää. Ja luovuutta, kirjoittamista sekä bloggaamista.

Kiikaroi merelleHän kiikaroi tulevaisuutta. Tai ehkä iguaania merihädässä. 

Aaltojen pauhatessa jossain taustalla muistelin lapsuuttani, jolloin tehtailin ahkerasti runoja ja tarinoita. Tein käsin lehteä, johon kopioin tilauslomakkeen Aku Ankasta. Luin valtavasti. Kirja päivässä ei ollut harvinaista.

Kirjoittaminen – samoin kuin lukeminenkin – jäi teini-iän jalkoihin. Tilanne muuttui kun vuonna 2008 eksyin elämäni ensimmäistä kertaa blogiin. Blogin ylläpitäjässä, Mira nimisessä tummahiuksisessa tytössä jolla oli chihuahua, oli jotain samaa kuin parikymppisessä minussa silloin. Se koukutti. Siltä seisomalta perustin oman sivuston. Se käsitteli ensin kosmetiikka-aiheita ja myöhemmin myös tyyliäni.

”Koin samaan aikaan olevani typerä, huijari ja huojentunut”.

Opettelin bloggaamaan, kirjoitin ja kuvasin mutta en ottanut puuhastelua kovinkaan vakavasti. Kun sitten erosin silloisesta parisuhteesta, lopetin samalla blogin tekemisen ja katosin kokonaan virtuaalimaailmasta Facebookia lukuunottamatta. Reilun puolen vuoden jälkeen palasin taas vakoilemaan mitä muille bloggaajille kuuluu. Pian perustin uuden blogin.

Sininen riippukeinu

Taukoni aikana blogit olivat nousseet suureen suosioon ja ensimmäisiä yhteisöjä oli perustettu. Moni bloggaaja oli kutsuttu mukaan. Vaikka nautinkin blogin luomisesta, motiivini pääsi salakavalasti vääristymään. Määränpääni, vaikkakin vielä tiedostamaton, oli päästä takaisin siihen samaan pisteeseen jossa olin ollut vain hetkeä aiemmin, jolloin blogeja oli olemassa vain muutamia. Mutta se ei onnistunut. Blogien määrä oli räjähtänyt.

”Tunsin ärsyttävää kateuden pistoa ja toivoin etten tuntisi”.

Minua myöhemmin aloittaneet bloggaajat nousivat ns. huipulle. Tulivat valituiksi portaaleihin ja toisiinkin. Kirjoittivat jäähyväistekstejä ja alkoivat yrittäjiksi samaan aikaan kun minä vastaanotin lähinnä hylkäyksiä. Tunsin ärsyttävää kateuden pistoa ja toivoin etten tuntisi. Sama on toistunut aikakausilehtienkin osalta, kun olen tarjonnut töitäni.

Se on tuntunut lannistavalta, mutta en ole lopettanut. En, koska pidän siitä mitä teen.

Tropiikki

Jokin aika sitten alkoi tapahtua muutosta. Ei, minulle ei tarjottu paikkaa lehtien ja portaalien bloggaajana, eivätkä sivustoni lukijamäärät yllättäen kivunneet niin suuriksi, että olisin ryhtynyt yksityisyrittäjäksi tai tehnyt blogista sivutyöni. Ei. Mitään sellaista ei tapahtunut.

Mutta muutos kuitenkin tapahtui. Minä aloin löytää elämästäni oikeaa suuntaa. Sitä, joka oli vuosia hukassa. Päätin panostaa optimistisuuteen. Muutin onnistuneesti koko elämänasenteeni ja samalla inhottava kateudentunnekin alkoi valua pois. Sitten huomasin, että oikeasti minua ei edes kiinnosta muoti ja meikit. Nuo aiheet joista olin niin kauan kirjoittanut, ja joiden varaan olin laskenut paljon. Tunsin itseni samaan aikaan typeräksi, huijariksi ja huojentuneeksi.

LUE MYÖS: POSITIIVINEN ASENNE, ONNELLISEMPI ELÄMÄ – OLEN KOKENUT TÄMÄN ITSE

Materiaali blogissani alkoi tuntui väärältä ja painavalta. Tein päätöksen lopettaa blogin päivittämisen ja ryhdyin suunnittelemaan uutta. Tällä kertaa sellaista, joka tuntui aidosti minulta. Tämä blogi syntyi.

Sittemmin olen ymmärtänyt muutakin. Karibian tummuvassa illassa yöperhosen räpsytellessä siipiään hyttysverkkoni ulkopuolella, ymmärsin että koko lähtökohtani, motiivini kirjoittaa blogia on ollut väärä. Miten en ollut tajunnut sitä kaikkina näinä vuosina?

Lauttamatka Costa Ricassa

Miten ironista onkaan, että samaan aikaan kun minua on ärsyttänyt bloggaajien tapa kirjoittaa blogiinsa ”kirjoittelen teille tällaisen ja sellaisen jutun, tai kävin vähän kuvailemassa teille sellaista ja tällaista”, olen tehnyt ihan samaa. En vain ole kertonut sitä. Mutta tottahan se on! En ole kirjoittanut vain itseäni varten ja työstänyt blogia luomisen ja tekemisen nautinnon vuoksi, vaan siksi, että halusin päästä samaan pisteeseen jossa olin kun lopetin aivan ensimmäisen blogini. Ihan kuin tuo piste olisi jokin konkreettinen paikka, johon voi noin vain palata. Eihän sitä hemmetti soikoon ole edes olemassa.

On vapauttavaa huomata tämä. Ja myöntää ääneen. Mutta nyt kun olen tämän ääneen todennut, haluan sanoa myös sen, että tilanne muuttuu. Tästä päivästä lähtien päänmääräni ei ole enää päästä yhtään mihinkään tämän sivustoni kanssa. Minun tavoitteeni on tehdä tätä puhtaasta ilosta hyvinvointia, matkailua sekä elämää ja luomista kohtaan. Ja mikäli joku inspiroituu, se on vain ja ainoastaan plussaa ja toki tekee minut hyvin iloiseksi. Mutta se ei saa olla ainut motiivi tälle. Olen nimittäin tyyppinä sellainen, että omistaudun ja annan enemmän kuin mitä olisi varaa.

”Nyt kun olen todennut tämän ääneen, haluan sanoa myös sen, että tilanne muuttuu”.

En tiedä vaikuttaako tämä blogin sisältöön millään tavalla. Ehkä, tai sitten kaikki pysyy ennallaan. Samantekevää. Kunhan teen tätä tekemisen ilosta ja intohimosta.

Tämä olkoon yksi lupaukseni uudelle vuodelle. Tämä lupaus sopii hyvin kaveriksi toiselle, jonka kirjoitin Thaimaasta hankkimaani muistikirjaankin ylös.

Vuonna 2018 aion tehdä enemmän ja anteeksipyytelemättä asioita joista aidosti nautin. Syyllisyyttä tuntematta, ja varsinkin vähättelemättä omia mielenkiinnon kohteitani.

Mitä sinä opit vuonna 2017? Entä teitkö uuden vuoden lupauksia?

LUE MYÖS: OLETKO SINÄKIN AIKUISTEINI?

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Camilla tammikuu 3, 2018 at 10:37

    Ihanan rehellistä tekstiä. <3
    Halu kuulua joukkoon – se pieni, mutta takaraivossa pistävä asia, jonka tiedostan itselläkin vaikuttaneen asioihin aikoinaan. Mulla kävi sama homma. Oli kymmeniä tuhansia lukijoita ja otin taukoa ja hups, blogimaailma oli räjähtänyt valtavaan kasvuun ja meikäläinen jäi unholaan. Silloin se harmitti, mutta tässä iässä ei enää persettä rapsuta! Muistan kuinka raskasta oli vääntää postausta pakosta joka pirun pvä, ihan vain siksi, että sopimus niin velvotti. Ei se ollut enää hauskaa. Mielummin nauttii siitä mitä tekee, silloin kun on se fiilis tehdä. 😉

    Sun blogi.vain paranee. Kirjoitat ihan älyttömän hyvin. <3

    • Reply Anna-Maria tammikuu 3, 2018 at 18:17

      Kiva kuulla että pidit <3 Tuntui hyvältä kirjoittaa. Taas vähän tipahti harteilta 😀 Joo, toi onkin varmasti ikävä puoli, että on pakko kirjoittaa ja työstää jos on sopimus. Se syö varmasti luovuutta ja iloa 🙁 Ja hei muuten kirjoittamisesta tuli mieleeni, SÄ kirjoitat musta ihan sairaan hyvin! <3

  • Reply Ilona tammikuu 3, 2018 at 12:03

    En tehnyt lupauksia, koska sellaiset vähän ahdistavat ja loppupelissä muodostuvat enemmän painolastiksi ja pakolla suorittamiseksi. Sen sijaan aloitin hetken mielijohteesta neuloa itselleni lapasia vuoden ekana päivänä. Tokana päivänä, täysin mielijohteesta sekin, ilmoittauduin mukaan Toimitakykyinen keho -verkkovalmennukseen joka alkaa tänään ja kestää 66 päivää tästä eteenpäin. Tiesin, että jos en nyt saman tien tuon valmennusilmoituksen nähtyäni liity mukaan, en tee oman hyvinvointini eteen yhtään mitään vieläkään tässä lähitulevaisuudessa. Siispä ilmoittauduin, maksoin kurssimaksun ja nyt ei voi oikein muuta kuin aloittaa 🙂
    Yksi toive mulla toki tälle vuodelle onkin, se onni ja elämän hetkistä aidosti nauttiminen – mutta sekään ei ole lupaus vaan lempeä tavoite.
    Ihanaa uutta vuotta Ansku, nähdään kun palaat Suomeen! <3

    • Reply Anna-Maria tammikuu 3, 2018 at 18:22

      Lapasten neulominen kuulostaa hyvältä. Niinkuin kirjoititkin blogissasi, se on meditatiivista. Tai siis en mä tiedä onko juuri neulominen sitä, mä kun en osaa neuloa, mutta kaikki tuollainen näpertelyhän on, ja siksi hyvästä 🙂 Ja iso tykkäys valmennukselle! Se tekee sun hartioille (ja koko kropalle tietty) varmasti superhyvää! <3 Hyvää uutta vuotta sullekin! Nähdään <3

  • Reply Katja/jumalainenseikkailu tammikuu 9, 2018 at 16:18

    Tuttua tekstiä 🙂 Itse olen sellainen suorittaja myös, että kun alan tehdä jotain, sitä ei voi koskaan tehdä kevyesti ja huvin vuoksi, vaan kovalla tavoitteella. Viime vuoden kahden kuukauden sairasloma opetti, ja paljon. Lopetin blogin väkisinkirjoittamisen (Koska sen pitää menestyä!) ja myönsin itselleni, etten ole mikään bloggari, eikä minusta sellaista tule. Kirjoitan blogia yhä, mutta vain, kun huvittaa – pääpainoni on muussa kirjoittamisessa. Nyt taas pidän blogistani ja olen siitä ylpeä, vaikka lukijoita ei juuri olekaan.
    Kirjoitit olevasi sellainen, joka antaa ja omistautuu enemmän, kuin on varaa. Minä olen myös. Yksi hyvä tapa opetella eroon siitä oli itselläni se, että aloin tehdä jotain täysin turhaa. Mietin, mitä lapsena rakastin tehdä ja aloin tehdä samoja asioita. Niissä ei ole päämäärää, ainoastaan läsnäolo ja nauttiminen.

    • Reply Anna-Maria tammikuu 10, 2018 at 11:24

      Kiva saada vertaistukea 🙂 Mikähän olisit ayurveda-kehotyypiltäsi..? Minä olen pitta. Ayurveda lääkäri kuvaili tyyppejä näin: Ajatellaan että olisi kolme kalaa, vata-kala, kapha-kala ja pitta-kala. Kaloille tulee este eteen. Vata kala kiersi esteen. Kapha-kala jäi esteen eteen nukkumaan ja pitta-kala kaivoi verissä päin läpi tuon esteen. Kuulostaa tutulta 😀

      Ooo tuo onkin kivan erilainen idea! Tehdä jotain turhaa! Mulle vaikeaa. Aina pitää olla joku syy 😀 Alankin pohtia tätä lisää. Kiitos <3 Ja hyvää uutta vuotta sulle! <3

    Leave a Reply