Ajatuksia, Ajatuksia/Mielipide/Ajankohtaista, Lifestyle

Tasa-arvo ja feminismi – Edelleen kasvaa sukupolvi, joka pitää miestä pystyvämpänä

marraskuu 24, 2017

Feminismi- ja tasa-arvoteemat ovat pyörineet niin ajatuksissani kuin huulillanikin viime aikoina. Huomaan törmääväni tasa-arvokysymyksiin usein. Siis niihin tilanteisiin, jotka todistavat että paljon on vielä tehtävissä, jotta olemme aidosti tasa-arvoinen kansa.

Kerron tähän alkuun pienen tarinan, jonka olen lainannut.

Kuvittele mielessäsi seuraava tilanne.

Isä ja poika ajavat autolla ja joutuvat onnettomuuteen. Kumpikin loukkaantuu vakavasti. Paikalle saapuu kaksi ambulanssia ja heidät viedään eri sairaaloihin.

Poika joudutaan leikkaamaan vammojensa vuoksi. Hänet viedään leikkaussaliin. Kun leikkaava lääkäri saapuu paikalle, hän sanoo: ”en voi leikata häntä, hän on poikani”.

Miten tämä on mahdollista?

Tietenkin siksi, että lääkäri on pojan äiti. Jos huomasit ajatella näin, onneksi olkoon. Jos mielikuvissasi lääkäri oli tietenkin mies, kannustan sinua itsetutkiskeluun.

Lainasin tarinan Kimmo Takasen Murra tunnelukkosi-kirjasta.

HÄNEN OLISI PITÄNYT SYNTYÄ POIKANA

On toki oltava kiitollinen muutoksesta joka on vuosien saatossa tapahtunut, mutta siihen ei auta pysähtyä ja tuudittaudua. Uusi sukupolvi kasvaa ja edelleen omaksuu ajattelumallin, että pojat voivat tehdä asioita joita tytöt eivät saa tehdä.

Koin taannoin kaksi tilannetta, jotka tuntuivat minusta näinä tasa-arvon päivinä absurdeilta ja siksi tärkeiltä nostaa esiin.

Ala-asteikäinen tyttö halusi painia ja mitellä voimiaan. Hänelle todettiin aikuisen miehen toimesta, että hänen olisi pitänyt syntyä selkeästi poikana.

Toinen tilanne. Istahdin autoon kuskin paikalle ja mieheni asettautui viereiselle paikalle. Takapenkillä istuva tyttö – eri henkilö kuin aiemmin mainittu – kummasteli, miksi minä ajan kun miesten kuuluisi ajaa.

Kuulun sukupolveen joka on kasvanut ajassa, jolloin isovanhemmillemme tasa-arvo oli hyvin erilainen käsite kuin mitä se on tänään. Siksi olen varmasti perinyt tietynlaisia tiedostamattomia ajatusmalleja.

Tässä kohtaa on hyvä korostaa, että en muista lapsuudestani suuria tasa-arvodraamoja – yhtä lukuunottamatta: veljeni ajoi mopolla, sitten moottoripyörällä ja lopulta sai 18 vuotislahjaksi auton. Koska olin tyttö, en edes osannut haaveilla ajavani millään muulla kuin polkupyörällä.

Viime vuosien aikana olen pyrkinyt ravistelemaan kaikkia entisiä opittuja malleja harteiltani ja kuuntelemaan aidosti ja aktiivisesti itseäni ja omaa oikeudentajuani. Samoihin aikoihin olen huomannut aiempaa enemmän epäkohtia.

Esimerkiksi, jos olen mieheni kanssa rinnatusten keskustelutilanteessa, huomaan vastapuolen hakevan katsekontaktia herkemmin mieheeni kuin minuun. Etenkin jos kyse on miehestä tai vanhemmasta naisesta. Myös teemat joista minulla on enemmän tietoa kuin miehelläni, aiheuttavat usein vastaavanlaisia tilanteita kun neuvoa kysytäänkin silti mieheltäni.

Naisten tekemät asiat koetaan aika usein tietynlaisena kevyenä puuhasteluna, kun taas miesten toimien ajatellaan olevan tärkeitä. Ja aika monet naiset mahdollistavat tämän vähättelemällä itseään. Tuskin tahallaan, vaan siksi että on oppinut toimimaan niin.

LUE MYÖS: AJATUKSIA ULKONÄKÖKESKEISYYDESTÄ – MEILLÄ OLISI MAHDOLLISUUS MUUHUNKIN

TOSIELÄMÄN SYRJINTÄÄ

Olen kokenut kaikenlaisia tilanteita myös työssäni. Kerron pari esimerkkiä.

Hoidin potilasta miespuolisen opiskelijan kanssa. Vaikka minä olin vastuussa potilaan hoidollisista asioista, asiakas keskittyi vain miespuoliseen opiskelijaan ja ikäänkuin sivuutti minut.

Pysytään sairaalamaailmassa ja hypätään lääkärinkierrolle.

Osastonlääkärinä oli nainen. Hänen kanssaan kierrolla oli miespuolinen harjoittelijalääkäri. Naispuolinen lääkäri jätettiin huomiotta, ja moni potilas osoitti eleillään luottavansa asioissaan ennemmin miespuoliseen lääkäriin. Siitä huolimatta, että tämä ei ollut yhtä pätevä kuin naispuolinen lääkäri.

Homma toimii valitettavasti myös toisin päin tietyissä teemoissa, kun ehkäpä juuri tasa-arvon nimissä monet naiset ovat alkaneet polkea miehiä ja esimerkiksi esineellistää heitä. Ymmärrän suuttumuksen asian taustalla. Naisia on esineellistetty niin (raivostuttavan) pitkään, että olisi helppoa lähteä vihan ja kostonkierteeseen.

Moni lähtee. Minäkin olen saattanut vielä muutamia vuosia sitten heittää ajattelematonta läppää aiheesta ajatuksella koska mä voin, ja sitäpaitsi eihän nuo kaksilahkeisetkaan muuta teekkään. Nyt tuntuu kuin silmien edestä olisi poistunut harso ja näenkin selvemmin.

En enää halua kannattaa tasa-arvon ajautumista tuohon vääristyneeseen suuntaan. Asiat eivät muutu negatiivisilla toimilla positiivisemmiksi.

Tasa-arvo

Huomattakoon vielä, vaikka feminismin usein ajatellaan olevan vain naisten oikeuksien ajamista (johtuen etuliitteestä), minä ajattelen sen oleva tasa-arvon ajamista. Kun samaan aikaan ajetaan naisten asioita – joissa työsarkaa edelleen riittää – pidetään huolta myös siitä, että miesten oikeudet eivät muutu vähäisemmiksi.

Ida kirjoitti hetki sitten aiheesta bloggaajan näkökulmasta. Hänen mukaansa ”bloggaamiseen alana on suhtauduttu pitkään naisten puuhasteluna eikä vakavasti otettavana alana, vaikka ala on käytännössä syntynyt tyhjästä ja reilussa viidessä vuodessa moni liiketoiminta pyörii sen ympärillä. Ehkä esim. miespuolisia asia- tai tiedebloggaajia ei aluksi edes nimitetty bloggaajiksi vaikka alusta olisi ollut sama. Bloggaamiselle naureskeluun ja sen vähättelyyn olen kyllä törmännyt ja useimmin nimenomaan miesten toimesta”.

Joudun lainaamaan upeaa Idaa vielä hiukan lisää, sillä niin hienosti hän muotoili seuraavan asian:

Feminismi ei ole mulle julistamista, vaan tekoja ja valintoja, mutta ihan ehdottomasti julistamista ja valistamistakin tarvitaan. Jos feministisesti ajattelevat ja toimivat eivät uskalla sanoa olevansa feministejä, ääneen pääsee vain ääripäät – ne, jotka ovat todella tietoisia ja asiaan perehtyneitä ja ne, jotka eivät tiedä aiheesta tarpeeksi tai eivät ajattele asioista feministisesti”.

Minä ajattelen aikalailla juuri näin. Minusta on tärkeää teoilla, mutta myös puheilla tuoda asioita julki. Tuoda joskus jopa ihmisten nenien eteen ja herätellä heitä hiukan. Tyrkyttämiseen ja pakottamiseen en silti usko, vaan enemmänkin keskusteluun ja näkemysten vaihtoon. Ihmisten pitäisi keskustella ylipäätään enemmän ja rohkeammin, mielipide-eroja pelkäämättä. Ummistaa silmiään vähemmän. Vain niin ajatukset ja lopulta asiat voivat muuttua.

Lue myös Natan kirjoitus aiheesta otsikolla: Bloggaaminen on feminismiä parhaimmillaan.

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply