Ajatuksia/Mielipide/Ajankohtaista, Hyvinvointi

Flunssan hoito ja ehkäisy – nappaa tästä 13 parasta vinkkiä

elokuu 30, 2017

Flunssan hoito ja flunssan ehkäisy ovat taas haettuja teemoja Googlesta tähän aikaan vuodesta. Ympärillänikin ihmiset ovat valitelleet tautejaan, ja kummastelleet sen pitkää kestoa. Kun oma kurkku alkoi eilen tuntua epäilyttävän karhealta, haalin kasaan keinot ja apuvälineet, joiden avulla toivottavasti selätän alkavan lenssun, eikä se pääse niskan päälle. Laitetaanpa jakoon nämä ohjeet:

1. Kurkun kurlaus esim. suolavedellä, tai vähintäänkin vedellä (käytän satunnaisesti harvoin myös Corsodyliä) monta kertaa päivässä

Tämä on yksi tärkeimmistä tekijöistä, kun flunssan hoito ja ehkäisy ovat ajankohtaisia asioita. Nielussa pesivät virukset ja bakteerit aiheuttavat lisääntyessään kurkun kipeytymistä, joka on yleensä se ensimmäinen merkki alkavasta lenssusta. Moiset kannattaa siis huuhtoa pois muutaman kerran päivässä

2. Runsas juominen

Ykköskohta pätee tähänkin. Lisäksi, flunssassa nenä on usein tukkoinen ja hengitys kulkee suun kautta. Se kuivattaa kurkkua. Runsas juominen kosteuttaa limakalvoja, eivätkä flunssapöpöt pääse juhlimaan samalla tavalla, kuin kuivalla limakalvolla.

Kuume lisää nesteen haihtumista, joten senkin vuoksi on tärkeää juoda tavallista enemmän.

3. Lepo

Flunssa on kropalle raskas tilanne. Säryt ja voimaton olotila ovat kehon tapoja viestiä levon tarpeesta. Merkkejä on syytä kunnioittaa. Levon avulla kroppa parantelee rauhassa itseään, eivätkä voimavarat kulu muihin työstettäviin asioihin ja stressitekijöihin. Vähän nukkuvat saattavat sairastua herkemmin, kuin vähintään seitsemän tuntia yössä nukkuvat.

LEPOJAKSON AIKANA VOIT HUOLTAA KEHOASI KEVYESTI, HENGÄSTYMÄTTÄ, VAIKKAPA NÄILLÄ (klik) SELKÄÄ HUOLTAVILLA LIIKKEILLÄ

4. C- vitamiini

C-vitamiini ei välttämättä estä flunssan tuloa, mutta voi lyhentää taudin kestoa ratkaisevasti. C-vitamiini on vesiliukoinen, eli yliannosta ei helposti lyhytaikaisella, tavallista suuremmalla annoksella saa, mutta pitkään kestävällä yliannostuksella (yli 3 g/pvä) voi sen sijaan aiheuttaa itselleen virtsakiviä.

Minä saan C-vitamiinini ruoasta, mutta jos olo tuntuu lenssuiselta, turvaudun vitamiinilisään.

5. D-vitamiini

D-vitamiin puute voi lisätä merkittävästi riskiä sairastua hengitystieinfektioihin, ja D-vitamiinin on todettu parantavan vastustuskykyä.

Käytän D-vitamiinilisää melkein ympäri vuoden.

Huomaa, että sinkkilaatuja on erilaisia. Itse olen päätynyt käyttämään sinkkipikolinaattia, joka on vahva ja hyvin imeytyvä muoto. Sinkkiä valitessasi huomioi, että se ei sisällä sitruunahappoa. Se sitoo sinkkiä, eikä se näin ollen pääse vapautumaan käyttöön toivotulla tavalla.

6. Sinkki

Sinkki lyhentää flunssataudin kestoa. Paras tapa hyödyntää sinkin voima, on imeskellä sinkkitabletteja. Maku tosin saattaa yllättää. Eikä välttämättä positiivisesti, ellei sitten ole hankkinut juurikin imeskelytabletteja. Myös suihkeita myydään nykyään.

7. Inkivääri, kurkuma ja hunaja

Inkiväärillä ja kurkumalla on tulehdusta ehkäiseviä ominaisuuksia. Inkivääriä voi käyttää myös kivunlievitykseen, sekä avuksi tukkoiseen oloon. Hunajalla on mikrobeja tuhoavia ominaisuuksia. Huomaa, että kurkuma tehoaa paremmin, jos sen kanssa ottaa hiukan mustapippuria.

TESTAA KARITA TYKÄN IHANA KURKUMALATTE OHJE

8. Sokerittomuus

Sokeri heikentää immuniteettia suoliston kautta.

9. Suoliston kunto

Suolistossa muhii suuri osa vastustuskykymme aineksia. Varsinkin oikeanlainen bakteerikanta auttaa flunssan ehkäisyssä ja siitä toipumisessa. Oikeanlaiseen bakteerikantaan vaikuttaa mm. ravinto. Joissain tapauksissa laadukkaalla maitohappobakteerilisällä voi olla paikkansa.

10. Stressittömyys/stressin hoito

Stressi nakertaa vastustuskykyä, ja altistaa flunssan puhkeamiselle.

11. Tupakoimattomuus

Tupakointi altistaa hengitystieonfektioille kahdella tapaa. Se huonontaa vastustuskykyä sekä haittaa hengitysteiden omaa puolustustoimintaa. Myös flunssan kesto voi pidentyä.

12. Liikunta

Optimaalinen määrä liikuntaa vahvistaa yleiskuntoa, ja näin myös vastustuskykyä, mutta liiallinen treenaus vaikuttaa päinvastoin.

LUE MYÖS: PERUSKUNTO KASVUUN JA RASVA PALAMAAN

13. Käsienpesu

Huolellinen käsihygienia antaa suojaa flunssaa vastaan. Vältä myös kaivelemasta nenääsi.

 

Tsemppiä ja pikaista paranemista heille joihin flunssa jo ehti tarttua. Näillä ohjeilla flunssan hoito ja ehkäisy on, jos ei nyt ihan lasten leikkiä, niin ainakin helpompaa kuin vain kärvistellä ja odottaa.

You Might Also Like

  • Päivi elokuu 30, 2017 at 22:25

    Puhtaat eteeriset öljyt on huippu tuki immuunipuolustukselle. Piparmintulla pysyy hengitystiet auki, sitruuna on ihana kutiavalle kurkulle ja Thieves antaa vahvan tuen immuunipuolustukselle. Ja niitä samoja öljyjä voi käyttää sit paljon muuhunkin. Ja eipä tarvi aivastellakaan niin usein, kun on öljyt säännöllisessä käytössä. 🙂

    • Anna-Maria elokuu 31, 2017 at 14:16

      Ooo! Kuulostaa erinomaiselta! Nämä eteeriset öljyt ovatkin mulle vielä vähän vierasta alaa, mutta täytyy muuttaa asianlaita. Rakasta tuoksuja ja myös öljyjä. Kiitos!

  • Päivi elokuu 31, 2017 at 21:54

    Kannattaa käyttää vaan puhtaita eteerisiä öljyjä. Oon tykännyt käyttää Young Livingin öljyjä, kun ovat puhtaita ja laadukkaita. Siellä on myös muutamat öljyt ravintolisänä..kertoo myös öljyjen puhtaudesta. Jos haluat lisätietoa, niin kerron mielellään. 👍😊