Hyvinvointi, Mieli

Testissä hypnoosi – Koin yllättäviä asioita

elokuu 29, 2017

Koin vähän aikaa sitten elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Se oli järisyttävä kokemus, joka paljasti jättimäisen pelon tunteen, jonka olin huolellisesti piilottanut jonkinlaisen pakollisen selviytymisen tarpeen alle piiloon. Olisiko hypnoosi avuksi? Päädyin testaamaan sitä.

Istun sinisellä nojatuolilla ja haen rentoa asentoa. Sellaista, että voin antautua tuolin kannateltavaksi, niin kuin terapeutti ja hyvinvointikouluttaja Mippi Vuorikoski ohjaa. Sitten keskityn lepuuttamaan silmiäni pisteessä, johon katse luonnollisesti hakeutuu. Huomaan miettiväni, mahdankohan osata olla hyvä hypnotisoitava. Sisäinen suorittaja minussa on siis hereillä. Pyydän sitä väistymään syrjään, ja keskityn kuuntelemaan Vuorikosken antamia hengitysohjeita.

Väsyttää. Tekisi mieli laittaa silmät kiinni. Pian kuulen ohjeen, että silmät saavat painua kiinni kun siltä tuntuu. Ihanaa.

Seison puisella laiturilla. Edessäni on tyyni metsälampi, josta nousee kevyttä höyryä. Äiti meni jo uimaan. Näen hänen lipuvan rauhallisesti kauemmaksi. Ala-asteikäinen minä astuu puisille rappusille. Ne ovat vähän leväiset ja siksi liukkaat. Kuulen terapeutin kuvailevan veden olevan lämmintä. Turvallista. Silti se tuntuu minusta vähän viileältä, sellaiselta raikkaalta. Oloni on varma ja luottavainen. Sitten lähden uimaan. On iltamyöhä, ja kaikki muut uimarit ovat menneet jo koteihinsa. Nautin olostani, kun sukeltelen sulavasti äitini kiinni.

Jalkani liikahtaa odottamattomasti. Suorittaja minussa on salamana paikalla heristämässä sormeaan.

– Älä nyt pilaa tätä, se komentaa.

Kuulen Mipin äänen. En kuitenkaan ymmärrä lainkaan mitä tai mistä hän puhuu. Kuulen vain puheen tasaisen virran, ja huomaan ajattelevani, että nyt ollaan tärkeän asian äärellä. Nyt pitäisi kuunnella. Nyt pitäisi ymmärtää! En onnistu siinä. Sen sijaan mieleni on tyhjä. Näen edessäni vain valkoista, kunnes jostain tajunnan syövereistä lipuu jotain tumman turkoosia näkökenttääni. Sehän on Barbien mekko lapsuudestani. Se lempimekko, josta pidin erityisesti. Mitä se täällä tekee?, ajattelen.

Aikaa kuluu ehkä hetki, sitten kuulen Mipin pyytävän minua muistelemaan millaisessa huoneessa me olemme. Hän pyytää minua heiluttelemaan hiukan sormiani ja sitten varpaitani, ja palaamaan pikkuhiljaa taas normaalitilaan. Avaan silmät. Tuntuu kuin olisin ollut päiväunilla. Tuntuu, että eihän tässä nyt tapahtunut oikeastaan mitään.

Hetken kuluttua tärisen vilusta. Se on kuulemma normaalia, ja niin voi käydä. Myös aineenaihdunta kiihtyy, kannattaa siis juoda runsaasti, Mippi ohjaa.

Juttelemme hypnoosista ja siitä mitä tapahtui. Alkaa tuntua siltä, että sittenkin tapahtui jotain. En malta olla kummastelematta, että näin itseni lapsuuteni uimapaikalla, vaikka olisin luullut päätyväni ehkä Meksikon tai Filippiinien turkooseihin aaltoihin. Lisäksi pelkäsin ennen hypnoosia – koska aikuisikäni paria viime vuotta lukuunottamatta on ollut melko ahdistavaa aikaa – että olisin hypnoosissakin ahdistunut. Jäisin ehkä jumiin johonkin ikävään.

 

Sen sijaan mieleni löysi jostain tajunnan syövereistä juuri ne jutut, jotka ovat lisänneet perusturvallisuuden tunnettani, epäilen. Mipin mukaan mieli toimii niin. Se kyllä löytää jotain turvallista.

Kerron suorittajasta, jonka huomasin ainakin kolme kertaa heristelevän vaativaa sormeaan. Mippi kuvailee sitä hiukan reppanaksi murmeliksi, joka toisaalta haluaa kyllä auttaa, mutta jolle voi sanoa, että kiitos, mutta pärjään nyt ilmankin. Tämän uuden mielikuvan haluan pitää.

Sisäinen suorittajani ei tunnu enää niin vaikuttavalta, vaan höpsöltä pikku reppanalta, joka seisoo pieni sormi pystyssä, ja vikisee nököhampaat väpättäen.

Vettä sataa ja samaan aikaan aurinko paistaa, kun astun ovesta ulkoilmaan. Sadepisarat ovat kuin pieniä kirkkaita timantteja, jotka satavat päälleni jotain hyvää. Ehkä toivoa? Kun avaan auton oven ja istun penkille, tunnen oloni uudella tavalla varmemmaksi.  Iloisemmaksi. Tuntuu, että asiat järjestyvät. Taivasta koristaa kaunis sateenkaari, joka tuntuu olevan olemassa vain alleviivatakseen asiaa.

Kotiin päin ajellessani yritän viedä ajatuksiani kohti tulevaa syksyä. Haluan testata toimiko hypnoosi. Yritän miettiä, että mulla ei ole mitään hajua mitä elämässäni tapahtuu syyskuun puolen välin jälkeen, enkä tiedä mistä saan elannon. En kuitenkaan jostain syystä pysty miettimään tätä nyt. En saa tarttumapintaa, joten annan olla.

Seuraavana aamuna, miehen kanssa aiheesta jutellessa ymmärrän enemmän. Palikoita loksahtelee paikoilleen ja ymmärrys kasvaa. Saman päivän iltana lenkillä ajatus lipuu kuin vahingossa syksyyn, ja syyskuun puoliväliin. Siihen aikaan, jolloin työsopimukseni lakkaa eikä uutta ole. Siihen ajatukseen, joka yleensä saa kalvavan epävarmuuden tunteen nousemaan pintaan ja laskeutumaan pallean kohdalle. Huomaan ajattelevani, kuin automaationa, että asiat kyllä järjestyvät. Samaan aikaan pallean kohdalle asettuu hyvänolon tunne.

En ehdi fiilistellä tunnetta pidempään, sillä ymmärrän pian, että jotain on muuttunut. Toivon, että tämä olisi pysyvä olotila. Myönnän myös toivovani, että muistiini palaisi joskus se kohta, jota en hypnoosin aikana pystynyt tietoisuudella kuuntelemaan. On kai luotettava, että jokin syvempi taso minussa kuuli sen, enkä esimerkiksi vain nukahtanut juuri siinä kohtaa.

HYPNOOSI VAIKUTTAA OMAAN ASENTEESEEN JA SILLÄ KOROSTETAAN JO OLEMASSA  OLEVAA HYVÄÄ

– Moni asiakas tulee tapaamiseen jonkinlaisen epäselvän elämäntilanteen, ja sen aiheuttaman stressin ja ahdistuksen kanssa, terapeutti ja hyvinvointikouluttaja Mippi Vuorikoski kertoo.

Vuorikosken vastaanotolla selvitetään ensin, voiko asialle tehdä konkreettisesti jotain. Jos voi, silloin lähdetään toiminnasta liikkeelle. Mietitään niitä ehkä pieniäkin askeleita, joilla voi lähteä etenemään kohti ratkaisuja. Joskus elämän haasteet ovat kuitenkin sitä luokkaa, että niille ei välittömästi voi tehdä mitään. Tällöin aletaan vaikuttamaan omaan asenteeseen, kärsivällisyyteen ja turvallisuudentunteeseen elämän epävarmojen myräköiden keskellä. Näin minullekin nyt tehtiin.

– Turvallisuus on todella vahva perustarve ihmisillä. Siksi Anskunkin kanssa lähdettiin liikkeelle sen vahvistamisesta. Hypnoosin avulla voidaan vahvistaa ja nostaa pintaan haluttua tunnekokemusta.

Mippi Vuorikosken mukaan hypnoosi ei ole hokkuspokkuskeino, mutta se on tehokas positiivisten tunteiden ja hyvien toimintamallien vahvistaja.

– En pyri poistamaan asiakkaalta huonoa ja vaikeaa asiaa elämästä, vaan korostamaan ja nostamaan esiin sitä hyvää, mikä jo on. Mitä enemmän tilaa se meidän hyvä olomme meissä tekee, sen vähemmän tilaa on huonolle ja toimimattomalle. Esimerkiksi stressille ja ahdistukselle. Ansku oli loistava asiakas, joka oli valmis hyppäämään uuteen ja kokeilemaan vähemmän tunnettua keinoa tukea ja vahvistaa oman mielen hyvinvointia!

LUE MYÖS 

LOOGISESTI AJATELTUNA RAVITSEMUKSELLA ON TEKEMISTÄ MASENNUKSEN SYNNYN KANSSA

OLETKO SINÄKIN AIKUISTEINI?

KUN KLAUSTROFOBINEN LAITESUKELTAA

TARINA SIITÄ, MIKSI ON NIIN TÄRKEÄÄ LIIKKUA ITSEÄÄN KUUNNELLEN

 

You Might Also Like