Hyvinvointi, Mieli, Treeni

Tarina siitä, miksi on niin tärkeää liikkua itseään kuunnellen

kesäkuu 6, 2017

Eräänä syksynä suorittaminen oli paheistani voimakkain. Sen lisäksi, että suoritin työni, parisuhteen, koiran kouluttamisen, omat opiskelut sekä blogin, suoritin myös liikunnan. Kun silloinen personal trainerini kysyi miten jakselen, vastasin kirkkain silmin, että hyvin menee.

– Minä puran stressin liikuntaan, eikä viidestä seitsemään liikuntakertaa viikossa ole liikaa, tuumasin ja luulin, että asian laita oli juuri näin.

Kuitenkin raskaimpina päivinä pohdin, miten muut tekevät tämän. Että miksi minä en nyt muka jaksa. Vertasin itseäni jopa äiteihin. Eihän minulla ole edes lapsia sotkemassa aikatauluja ja harrastuksiani. Että eihän minulla ole syytä olla näin poikki. Sitten pakkasin kimpsut ja kampsut salikassiin ja lähdin treenaamaan.

En muistanut huomioida, että liikunnan vaikutukset eivät ole suotuisia, jos treenaa hampaat irvessä silloin, kun elämä on muutenkin hektistä.

Kun uupumus työssä sai niskalenkin, jäin sairaslomalle. Kun  sain levätä, lopetin samalla liikunnan suorittamisenkin. Vaihdoin kuntosalin joogaan ja tein rauhallisia metsälenkkejä koirien kanssa. Vietin ihan oikeita vapaapäiviä, ja harjoittelin elämästä nauttimista – ilman suorittamista. Olo alkoi helpottaa.

Sitten palailin pikkuhiljaa astetta raskaamman liikunnan pariin. Jatkoin kuntosalitreenejä. Harjoittelin salilla pari kertaa viikossa, ja kävin testaamassa juoksukuntoa.

Yhtenä iltana makasin sohvalla. Lehteä lukiessani mietin, etten millään viitsisi lähteä kuntosalille. Kun oli pimeää ja kaikkea.

– Jos lähtisi johonkin kivaan kahvilaan. Nauttisi elämästä, mietin.

Siinä kohtaa tajusin uivani vaarallisissa vesissä. Halusinhan olla ihminen, jonka elämään liikunta kuuluu olennaisena osana.

Liikunnan on todettu lisäävän samojen välittäjäaineiden määrää, joiden avulla masennuslääkkeetkin toimivat.

Lisäksi mielihyvähormonit lähtevät hyrräämään. Halusin ehdottomasti näin hyvän asian pysyvän elämässäni.

Olisi ollut hölmöä jättää kuntoilu väliin. Koska olo oli väsynyt ja laiska, päätin tehdä lyhyen, mukavan treenin. Lempeästi oman jaksamiseni mukaan.

Niinhän siinä kävi, että alkuverryttelyn jälkeen painot nousivatkin vauhdilla ja hiki lensi. Sain itsestäni irti ihan normaalitehoisen treenin, vähän kuin vahingossa. Jälkikäteen olo oli hyvä. Olin ylpeä itsestäni.

Nyt olen itselleni armollisempi, tässäkin asiassa. Tekee hyvää lähteä ja liikkua voinnin mukaan – itseään huijaamatta.

Viitsiminen ja jaksaminen ovat kaksi eri asiaa. Liikunta on hyväksi, mutta jos elämässä on meneillään sata muutakin asiaa, ja kaikkea tehdään yhtä suurella intensiteetillä, voi käydä huonosti. Jostain on nipistettävä, muuten liikunta ei toimi enään stressiä poistavana, vaan päinvastoin. Se lisää sitä.

Tämän hoksaaminen ihan käytännössä on ollut äärettömän valaisevaa.

You Might Also Like