Matkailu, Panama, San Blas

San Blas, Panama: Vierailimme riippukeinussa nukkuvien intiaanien luona

kesäkuu 5, 2017

Ympärilläni oli valtavasti humalaisia Kuna-intiaaneja. Yksi heistä, kovin nuoren näköinen, tarjosi minulle vaaleaa rommia samasta puisesta kauhasta, josta jo moni muukin oli hörpännyt. Keräilin itseäni hetken. Vedin henkeä ja otin tarjotun viinapaukun vastaan.

En kehdannut kieltäytyä. Juhlimmehan nuoren naisen ensimmäisiä kuukautisia. Hän tosin itse ei ollut paikalla juhlissaan.

Tunsin, kuinka vahva lämmin viina laskeutui kurkusta alas kohti vatsanpohjaa. Irvistin. Sivusilmällä huomasin koristeellisiin ja kirjaviin Kuna-asuihin pukeutuneiden naisten astelevan joukolla hiekkapohjaisesta juhlatilasta pois. Vessaan kuulemma, joku kertoi meille. Hauska todeta, että tuolla kaukana on jotain samaa kuin koti-Suomessakin.

Viinanjuonti ei ottanut loppuakseen, ja uutta kierrosta tarjottiin ahkeraan. Minun ruoansulatuselimistöni ei kuitenkaan kestänyt kahta annosta enempää. Lähdimme juhlatilasta vaivihkaa. Närästi ja korvensi.

Pääsimme yhteiskuvaan saaren vanhimman, Puna Abila Henryn kanssa

Coco Blanco-saaren hiekka on unelmanhienoa

San Blasissakin osataan bailata. Nämä naiset juhlivat niin, että yksi melkein tippui veneestä

SAARI, JONKA YMPÄRI KÄVELEE NELJÄSSÄ MINUUTISSA

Kun me matkailimme San Blasin saaristossa, Panaman pohjoisosassa sijatsevalla Kuna-intiaanien itsehallintoalueella, me majoituimme Coco Blanco-nimiselle saarelle. Saari on niin pieni, että sen ympäri kävelee neljässä minuutissa. Puhtaan kirkas merivesi huuhtoo valkohiekkaisia rantoja ja bambuseinäisen bungalovin edustalta matkaa aaltoihin on vain muutamia askeleita.

Tuntui, että paikka voisi olla paratiisi. Yöaikaan, kun tuuli kävi bambuseinien läpi eikä katto kestänyt trooppista vesisadetta, saatoin olla toki toistakin mieltä. Ehkä sittenkin Robinson Crusoe-tyyppinen paratiisi? Suihkuna toimi letku, ja vessanpönttöön haettiin itse vesi merestä, ämpärillä kantamalla.

Saari oli jaettu kahteen osaan. Oli meidän vierailijoiden puoli, ja bambuseinällä rajattu paikallisten pääty. Paikallisten puolella oli neljä tai viisi bambumajaa, jossa perheet asuivat.

Halusimme osoittaa ystävällisyytemme, siksi saarelle saavuttuamme veimme lapsille piirrustuspaperia ja kyniä lahjaksi.

Astelimme paljan varpain valkoista hiekkaa pitkin tuohon neljän perheen kyläyhteisöön. Ketään ei näkynyt missään, vaikka juuri tovi sitten lapset juoksentelivat lähekkäin olevien majojen lomissa. Oli ihan hiljaista.

Hetken kuluttua nainen kurkisti yhdestä majasta. Kysyi ehkä, mitä asiaa meillä oli.

Ojensimme paperit ja kynät ystävällisesti hymyillen. Kerroimme englanniksi, että ne ovat tuliaisia lapsille. Nainen nappasi lahjamme ja hävisi takaisin majan hämärään. Ei kiitosta, ei hymynkaretta. Okei. Ehkä meidän täytyy pysyä omalla puolellamme, mietimme ja hipsimme takavasemmalle.

HISTORIAA JA KULTTUURIA METSÄSTÄMÄSSÄ

Olin kiusannut isäntäämme alituisella kysymystulvalla, mutta en kokenut saavani tarpeeksi tietoa Kuna-intiaanien historiasta ja kulttuurista. Lähistöllä olisi kuulemma museo, isäntämme Betsanders totesi kerran, kun taas pommitin häntä kysymyksilläni.

– Loistavaa, hihkuin.

Siltä seisomalta sovittiin retki pääsaarelle seuraavalle päivälle.

Museo oli pieni, hiekkapohjainen bambukyhäelmä täynnä mielenkiintoisia esineitä ja kuvia heimon historiasta. Opas kertoi Kunien käyneen läpi kolme vallankumousta. Viimeisin Panamalaisia vastaan, sitä ennen Espanjalaisia. Saimme kuulla riippukeinujen olevan tärkeitä. Kunat menevät naimisiin riippukeinussa, he nukkuvat niissä, ja heidät haudataan riippukeinussa.

Ja kun kerran kulttuurielämyksiä kaipasin, pääsimmehän osaksi heidän juhlintaansakin, niinkuin postauksen alussa kuvailin. Bileiden jälkeen käveleskelimme hetkisen hiekkaisilla kaduilla, ja nautimme kylmät juomat ensimmäistä kertaa San Blasiin tulon jälkeen.

Pääsaari oli aivan täyteen rakennettu. Alkaa kuulemma olla jo niin ahdasta, että osa ihmisistä muuttaa mantereelle. Täyttä oli tosiaan, totesin itsekin. Rakennukset olivat aivan vesirajassa kiinni. Hyvä, etteivät tipahtaneet mereen, kaiken sen roskan sekaan, joka lillui rantavedessä. Osa jätteesta oli jo vajonnut pohjaan.

UPEA REISSU, VAIKKA KOKO AJAN EI OLLUTKAAN KIVAA

En voi kieltää, ettenkö kaikista eniten nauttisi matkaillessani lämmöstä ja valosta. Mutta heti toiseksi listalle kipuavat kokemukset, seikkailut, uudet näkökulmat ja fiilis siitä, kuinka matkailu ihan todella avartaa.

Tämä pyrähdys San Blasille oli hieno kokemus. Vähän samalla tavalla kuin muutaman vuoden takainen Tansanian safari. Se ei ehkä ollut koko ajan kivaa, mutta ihan helvetin hienoa se oli. Ja ne muistot… Nehän vain paranevat vanhetessaan.

Miten äärimmisen hienoa on tutustua aivan uuteen kulttuuriin, jonka olemassaolosta ei edes  tiennyt aikaisemmin. Miten avartavaa onkaan huomata minkälaisissa oloissa ihmiset asuvat kaksituhatta luvulla.

HYVÄ TIETÄÄ-LISTA SAN BLASIIN SUUNTAAVALLE

– Me hankimme matkamme saaristoon vasta paikanpäällä Panamasta, Panama Travel Unlimitediltä.

– San Blasille pääsee purjehtimalla tai autolla, kunhan ensin ajetaan läpi vuoristoisen tien. Matka jatkuu veneellä.

– Vuoristokyyti on melkoista vuoristorataa. Varaudu mahdolliseen pahoinvointiin.

– Alue on Kuna-intiaanien itsehallintoaluetta. Passi vaaditaan, ja sitä kysytään rajalla.

– Saaria on erilaisia ja eritasoisia. Mikäli päädyt Coco Blancolle, suosittelen ottamaan mukaan jonkinlaisen kylmälaukun, ja janojuomaksi vettä, limua tai olutta. Kylmä olut olisi maistunut monta kertaa. Myös välipalaa on suotava olla mukana. Sitä ei tältä saarella löydy, vaikka muuten ruokailut kuuluvat pakettiin.

– Ruokana on kalaa eri muodossa, hummeria, mustekalaa, simpukoita, vihanneksia, perunoita, banaania, vesimelonia, paistettua munaa, erikoista, makeaa leipää Nutellan kanssa, sekä pannukakkua. Juomaksi kahvia, teetä ja vettä.

– Netti ei toiminut. Aktiviteettivaihtoehtoina on oleilu, keskustelut, ajattelu, meditointi, kehonpainojumpat tai liikkuvuusharjoitukset, lukeminen, uiminen, pilvimuodostelmien ihailu ja auringonotto. Minä autoin yhtenä päivänä paikallista miestä rakentamaan jonkinlaista aallonmurtajaa. Ruokailut rytmittävät päivää.

– Suihku on seinästä tuleva letku. Vesi on auringon lämmittämää, eli haaleaa. Vessanpönttön huuhteluvesi haetaan merestä.

– Bambumökkiin tuulee, ja varsinkin öisin tuuli on voimakas. Katon läpi voi sataa ja ötökätkin pääsevät sänkyyn. Omalle makuupussille on käyttöä.

– Alue on tuulinen, eli aallotkin voivat olla isoja. Sen huomaa viimeistään venekyydissä. Ensimmäisellä matkalla kastuimme kokonaan, kun aallot pärskähtelivät päin pläsiä. Päiväretkellä pelotti, kun veneemme liiti ajoittain kokonaan ilmalennossa. Arvaa miltä tuntui, kun se pamahti takaisin vedenpintaan? Ilmat menivät ainakin kertaalleen pihalle.

– Kolumbiasta ajelehtii joskus huumelasteja San Blasiin. Osa saariston matkailutoiminnoista saatetaan rahoittaa merestä löytyneiden huumeiden avulla.

– Mukaan on hyvä ottaa taskulamppu, sekä iso annos seikkailuhenkistä asennetta.

You Might Also Like