Hyvinvointi, Ravinto, Smoothiet

Superterveellinen smoothie

helmikuu 17, 2017

Teen useamman kerran viikossa smoothien, jonka suunnittelin joskus periaatteella: juoma, jossa on kaikkea mitä ihmisen pitäisi saada. Tämä nestetasapainosta huolehtiva juoma pursuaa ravintoaineita, jotka hellivät ja hoitavat kroppaa, turvaavat ravinnonsaannin ja edesauttavat kokonaisvaltaista hyvää oloa.

Teen smoothien hyvin huolettomaan tapaan heitellen blenderiin ainesosia fiiliksen mukaan. Tarkkoja määriä en osaa kaikista aineista sanoa, mutta testailun kautta jokainen löytää itselle sopivat suhteet.

 

Pohjana käytän usein runsaasti puhdasta vettä tai viilennettyä vihreää teetä. Myös kookosvesi tai mantelimaito käyvät.

Käytän erilaisia, jäisiä marjoja kuten tyrninmarjoja, puolukoita, mustikoita sekä viinimarjoja.

Olen käyttänyt inkivääriä niin pitkään, että olen tottunut sen vahvaan makuun. Laitan siis aika ison palan, mutta jos inkivääri ei ole jatkuvassa käytössä, suosittelen aloittamaan pienemmästä määrästä.

MSM jauhetta sekä spirulina

Runsaasti lehtikaalta tai pinaattia

Sekoitan tässä vaiheessa ainekset sekaisin, ja lisään sitten vielä

avokadon ja banaanin sekä mahdollisimman laadukasta, maustamatonta proteiiniauhetta

Joskus lisään sekaan myös kuivattua luomukurkumaa sekä hiukan luomuhunajaa.

 

You Might Also Like